Kuten kirjoitin aiemmin, oli tarkoitus vierailla Love me do -messuilla. Morsianta alkoi kuitenkin ahdistaa ajatus ihmispaljoudesta, joten skippasimme messut ja sen sijaan menimme lounaalle päivittämään kuulumisia.

Oh Yes! Feed me, please.

Päädyimme ystäväni ehdotuksesta uuteen kasvisravintolaan Yes Yes Yes:iin vastaremontoidulla Iso-Robertin kadulla Helsingissä. Ravintola sijaitsee siinä entisen McDonald’sin paikalla. Viikkoa aiemmin olin kuolannut ikkunan takana ravintolan atmösfääriä, mutta koska meillä oli lapset mukana, emme uskaltautuneet sisälle.

Nyt sitten sain mahdollisuuden kokeilla paikkaa, ja olin siitä innoissani. Suosittu ravintola olikin lauantai-iltapäivänä melko täynnä ja meidät ohjattiin pöydän sijaan tiskille syömään. Alkuun tämä ratkaisu mietitytti, mutta kiljuva nälkä sai jäämään.

Listalta valittiin neljä annosta eri kategorioista: “Munchies, Dips & Tandoori bread, Roots and Green ja Comfort Plates”. Päädyimme ottamaan kesäkurpitsafetanugettaja sitruunachili-jogurttidipillä, avocado-pistaasi-parmesaania ja thaibasilikaa sekä minttua, hiillostettua lehtikaalia persimonin, palsternakka sipsien ja paahdettujen sesamisiemenien kera sekä veriappelsiinirisottoa. Annoksista oli tarkoitus jakaa, mikä onkin kovin trendikästä. Tässä on toki se hyvä puoli, että välttyy ikävältä annoskateudelta. Lisäksi itse rakastan sitä, kun ruokaa on useampaa sorttia ja saa kokeilla erillaisia makuja. Erityisesti kaikenmaailman dipit, tahnat ja sörsselit ovat mieleeni.

Ruoka oli vaan niin hyvää. Vaikka tykkäänkin syödä joskus kunnon pihvin, haluan myös välillä kasvisruokaa. Sekaruokaravintoloissa vegeruuat vaan tuntuvat olevan se välttämätön paha, eikä niihin ole panostettu kunnolla. Tällä kertaa sen sijaa sai kasvisruokaa, johon oli paneuduttu ja aineksia oli käytetty kekseliäästi. Ravintolan sivuilla sanotaan: “A bustling bar & restauranta where the food just happens to be vegetarian.” Ruoka vain sattuu olemaan kasvista. Spot on, sanoisin.

Yes, they have all sorts.

Tiskillä istuminen tuntui alkuun hankalalta tuolien osalta. Miten änkeä itsensä elegantisti istumaan tiivisti pakatussa tuolirivistössä tai piipahtaa kesken kaiken vessaan? Kuuntelevatko vierustoverit juttujamme tai työntekijät tiskin toisella puolella? Kaiken tämän pystyi antamaan anteeksi, sillä oikeastaan oli mielenkiintoista seurata ruokien valmistusta silmiemme edessä. Ja keittiön henkilökunta oli liian kiireisiä ja paneutuneita ruuanlaittoon, joten tuskin heillä oli edes aikaa (tai kiinnostusta) heristää korvaansa naisten väliselle juoruilulle.

Katselin hämmentyneenä tiskin toisessa päässä olevaa perhettä, vanhempia kahden pienen lapsensa kanssa. Heidän lounastuokionsa vaikutti mukavalta, jopa seesteiseltä. Kukaan ei itkenyt tai leikkinyt rumpalia viinilaseilla ja haaruikoilla. Jäin miettimään kasvaako ipanoista todellakin noin hyväkäytöksisiä ravintola-asiakkaita vain kantakaupungissa, joissa trendikkäästi puetut perheet käyvät trendikkäissä paikoissa syömässä harva se ilta?

Toki lapset oppivat siihen, mihin heidät totuttaa, mutta myös luontaisella temperamentilla on väliä. Tätä hoin itselleni puolustukseksi, jotta en potisi huonoa omaatuntoa omasta pesueestani. Me haluamme lastemme kanssa mennä sellaisiin paikkoihin, joissa heitä ei tarvitse hävetä. Jotenkin ne aina onnistuvat kehittämään riitaa ihan pikku asioista. Tai juoksemaan hippaa ympäri ravintolasalia. Rossossa tai kotimme lähellä olevassa ketjukiinalaisessa se ei tunnu yhtään niin pahalta.

Yes, let’s toast to that!

Näihin johtopäätöksiini tyytyväisenä siemaisin rosé-skumppaani ja syvennyin ystäväni kanssa hersyviin keskusteluihin, joita ei muutenkaan pystyisi käymään lasten läsnäollessa. Lounaamme venähtikin pitkäksi ja poistuessamme huomasimme ulkona jo hämärtävän.

Ensimmäisen kokemuksen perusteella voin sanoa, että Yes Yes Yes on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Suosittelen.

 

Loading Likes...

Write A Comment