Tuoreet Golden Globe -palkinnot inspiroivat tarttumaan vihdoinkin kehuttuun laatusarjaan Big Little Lies. Sarja on jo pitkään roikkunut omalla tv-viihteen bucket listallani. Vasta kun hoksasin unohtaneeni perua HBO Nordicin kuukauden kokeilujaksoni (jonka hankin ahmiakseni GIRLS -sarjan kaikki tuotantokaudet, siitä myöhemmin lisää), ymmärsin että nyt on aika BLL:n.

Tartuin siis kaukosäätimeen (älypuhelimeen) ja nautiskelin sarjan parissa päivässä. Minisarjassa jaksoja on vain seitsemän, mikä on mielestäni juuri sopiva määrä murhamysteerille.

Big Little Lies – HBO

Itseäni on aina ärsyttänyt tv-sarjat, joissa on taustalla jokin murhamysteeri, jota sitten ihmissuhdesoppien välissä ratkotaan. Mieli tekee paiskata kapula sohvannurkkaan ja siirtyä seuraavaan sarjaan. BLL:stä en oikeastaan juuri tiennyt ennakolta juonta ja siksi alun tilanne, jossa ollaan juhlien jälkimainingeissa poliisiauton valojen välkkeessä yllätti ja ärsytti. Sitten siirrytään ajassa taakse päin ja esitellään hahmot; neljä naista, ura- ja kotiäitejä, jotka tasapainoilevat arkisten haasteiden, ihmissuhteiden, lasten ja puolisoiden ristipaineessa.

Alkuun vain ärsyttää, että miksi se hiton murhamysteeri pitää tunkea taustalle jokaiseen “laatusarjaan”. Flashbackeja tulee heti Täydellisistä naisista ja Affair-sarjasta. Ymmärrän kyllä, että tarinan on kiinnostavampi murhan kanssa kuin ilman. Jälkimmäisessä tapauksessa vaarana on lipsua liikaa naisten ihmissuhdesaippuan suuntaan. It’s all about the story.

Mutta, sarja on kuvattu niin freesisti, kaikkine mysteereineen, että lopulta kaiken antaa anteeksi. Loppujen lopuksi murha ei ole koko sarjan pointti, vaan kaikki se muu, mikä äkkiseltään vaikuttaa pinnalta kauniilta ja kotoisalta. Juonesta ei voi paljonkaan puhua antamatta juonipaljastuksia. Teemoina seksi, valheet ja lähisuhdeväkivalta ovat kiinnostavia.

Big Little Lies – HBO

Vihdoin pääosissa ovat naiset! Reese Witherspoon sanoi Hollywood Reporterin haastattelussa: “Meidän täytyy alkaa nähdä naiset sellaisina kuin he oikeasti ovat – tarvitsemme oikeiden naisten kokemuksia – oli kyseessä lähisuhdeväkivalta, raiskaus, romanssi, uskottomuus tai avioero.” Witherspoon osuu naulan kantaan. Näkökulmia tarvitaan, jotta ymmärrämme erilaisten ihmisten, sukupuoleen katsomatta, erilaisista  kokemuksista kumpuavia käyttäytymismalleja ja maailmankuvia. Tämä on eräänlaista kuplanpuhkaisua.

Parisuhteessa tapahtuvaa väkivaltaa on kuvattu kerrankin niin, että katsoja ymmärtää uhria eikä vain huuda: Jätä se paska! Toki tämän kaltaisia ajatuksia herää myös, mutta katsojalle näytetään koko se mutkikas paletti siellä takana. Olen aina sanonut, ettei kukaan voi varmasti sanoa, miten itse toimisi jossain tietyssä tilanteessa, ennen kuin on itse siellä ytimessä.

Big Little Lies – HBO

Montereyn jylhät merenrantamaisemat ovat upeita, karuja ja kauniita. Olen itse piipahtanut kaupungissa road tripillä San Fransiscosta Los Angelesiin, ja sarjaa katsoessani tuli paljon muistoja mieleen. Sain taas uuden himotuksen aiheen: käydä paikassa uudestaan.

– Pauliina

Tätä juttua kirjoittaessani kuuntelin Big Little Liesin soundtrackia Spotifysta. Sekään ei ole huono.

 

Follow my blog with Bloglovin

Loading Likes...

Write A Comment