Emme juurikaan perheenä innostu liian tiukoista aikatauluista tai pitkälle lukkoon lyödyistä aktiviteeteista. Olemme suurella pensselillä hahmotelleet, että tämän vuotinen talvilomaviikko sisältää mahdollisesti laskettelua ja kylpylähommia. Ainoa varmasti tiedetty meno lasten kanssa sattui heti alkuun: Herra Heinämäen laulava latokoulu Sellosalissa Leppävaarassa, jonne olin hankkinut liput jo viikkoja aiemmin.

Tänä vuonna talviloman alku vietetään enemmän lasten ehdoilla ja viikon päätteeksi me aikuiset karkaamme minibreikille Lontooseen. Kuten aiemmin kirjoitin, suunnitelmissa on mahdollisesti käydä katsomassa jokin musikaali. Joten tuntui melko luontevalta, että myös lasten kanssa lomaviikko aloitetaan musikaalisissa merkeissä.

Odottelua….

Vanhin kymmenvuotias lapsi tosin jäi pois, koska koki olevansa liian vanha Herra Heinämäelle. Esiteiniä kiinnostaakin enemmän norjalainen popduo Marcus ja Martinus, joten katsoin parhaimmaksi olemaan pakottamatta häntä mukaan tähän alle kouluikäisille suunnattuun konserttiin. Tästä voisikin kirjoittaa ihan oman juttunsa: miten yhdistetään intressit, kun perheen lasten ikähaarukka on laaja.

Kokonaisuudessaan konsertti oli kiva, lapset tykkäsivät ja jaksoivat kuunnella biisit loppuun. Esiintyjät vetivät kappaleiden välissä hassuttelevaa showta, jolla lapsia osallistettiin. On aina hauska seurata ipanoiden reaktiota, kun joku “hassu” aikuinen ei mukamas tajua yksinkertaista juttua (jonka lapsikin ymmärtää ;). Muutenkin on ilo huomata, että ainakin esiintyjät tiesivät miten kohderyhmän saa mukaan touhuun.

 

Koska lapsilla saattaa olla vaikeuksia pysyä penkeissä, oli luonnollista että nämä jossain vaiheessa halusivatkin liikkua ja menivätkin monen muun tavoin eteen seisomapaikoille heilumaan. Onneksi tämä oli järjestäjienkin mielestä ok. Me aikuiset saatoimme “nauttia” musiikki-iloittelusta rauhassa istuen.

 

Kiitämme: Sellosaliin on helppo tulla lasten kanssa. Moni tuli myös vaunuilla, jotka saattoi jättää parkkiin salin ulkopuolelle. Narikka, vessat ja muut toimivat, eikä tungosta syntynyt missään vaiheessa. Salin ovella oli “jakelijapönttö”, josta saattoi ottaa tarvittavan määrän korvatulppia. Konsertin äänet eivät kuitenkaan olleet mielestäni liian kovalla lasten herkille korville.

Herra Heinämäki ja Lato-orkesteri

 

Moitimme: Elämystä himmensi hieman useat kiellot, joita henkilökunnan toimesta saimme. Muutama mainitakseni: Heti ovella kiellettiin viemästä mukana omia eväitä, eli karkkipusseja ja limuja, joita olimme varta vasten käyneet ostamassa. Siis leffaan saa, mutta ei tänne? Ovihenkilö myös “huomautti” tulostamaan mobiililiput ensi kerralla, koska heillä ei ole lukulaitetta. Tätä ei tietenkään voinut tietää etukäteen, koska lipuissa nimenomaan sanotaan, että (tuloste tai) lipun näyttäminen mobiililaitteen ruudulta riittää. Lapsia kiellettiin myös useaan otteeseen oleskelemasta salin rappusissa, jotka itse äitinä olin todennut turvallisiksi (loivat ja hyvin valaistut). Lisäksi itseäni kiellettiin käyttämästä pientä järkkäriäni, koska en ole ammattilainen. Vain kännykällä kuvaaminen oli maallikoille sallittua.

Pääasia, että lapset tykkää. Ja tykkäshän ne. Vielä kotonakin laulettiin tarttuvimpia kappaleita. Mielellään sitä muutenkin tarjoaa lapsille kulttuuria muutenkin kuin vain tabletin ruudulta. Tämänkaltaisten juttujen järjestäjiltä toivon vanhempana, että lapset kohderyhmänä otetaan hyvin huomioon ja asiat tehdään helposti lähestyttäväksi. Näistä tenavista kasvaa tulevia kulttuurin ystäviä. Turhista nipotuksista kannattaakin luopua, jos perheitä haluaa houkutella kilpailevista aktiviteeteista, kuten sisäleikkipuistoista.

Itselleni pienet yksityiskohdat tekevät kokonaisuuden. Mitä mieltä olet, nillitänkö pikkuasioista?

 

 

Loading Likes...

Write A Comment