Viime viikonloppuna olin mutsimatkalla ystäväni kanssa Amsterdamissa. Olimme varanneet etukäteen pöydän Ctaste nimisestä ravintolasta, jossa tarjoillaan ruokaa pilkkopimeässä. Jotakin erikoista pitää aina kokeilla ja tämä tuntui sopivan jännittävältä.

Etukäteen koin pienen paniikin, kun mieleeni pälkähti ajatus: mitä jos meille syötetään hyönteisiä? Ravintolan nettisivujen mukaan tervetuliaisdrinkki juodaan valaistussa aulatilassa, jossa myös saisimme valita menun. Huojennuin.

Täyteen pakatussa aulatilassa meille ei kuitenkaan esitelty ruokalistaa vaan kysyttiin vain, mitä ruoka-aineita emme syö. Aulabaarin työntekijät olivat ystävällisiä, tosin meitä palvelleella nuorella miehellä oli vähän pasmat sekaisin (eka työpäivä?). Se ei ainakaan lisännyt luottamusta. Onneksi prosecco ja pienet alkupalamaistiaiset maistuivat ihan normaalilta.

Oli aika sukeltaa pimeään. Meitä tuli hakemaan oma tarjoilija, näkövammainen mies, jolle baarimikko esitteli meidät. Laitoin käteni miehen olkapäille ja ystäväni asetteli kätensä samoin minun olkapäilleni. Näin junamuodostelmassa meidän vietiin ruokasaliin. Muutaman paksun verhon jälkeen oli PIMEÄÄ.

Ehkä jännitys lähtee näillä.

“Tässä on tuoli ja tässä pöytä”, tarjoilijamme sanoi, otti käteni ja asetti sen  tuolin selkänojalle. Istuuduimme alas ja hetken aikaa vain tunnustelimme käsikopelolla, mitä ympäriltä löytyy. Pieni, neliönmuotoine pöytä, ei liinaa, ei laseja, vain aterimet aseteltuna lautasliinan päälle.

Hämmentävää oli totaalinen säkkipimeys, jota ei koe koskaan missään. Yöllä makuuhuoneessa tai kylpyhuoneessa aina näkyy pieni valonkajo jostakin, jos ei muuten niin palovaroittimesta. Jonkin ajan kuluttua silmä tottuu pimeään ja alkaa erottaa hahmoja ja varjoja. Vaan ei täällä. Pimeys on varmistettu myös niin, että matkapuhelimet jätettiin lukolliseen kaappiin eikä siten kenenkään kännykän valo pilannut tunnelmaa.

Ystäväni kanssa myönsimme olevamme jännityneitä, ehkä jopa hieman hermostuneita. Totaalinen pilkkopimeys tarkoitti sitä, että olimme täysin henkilökunnan armoilla. Jos tulisi tarvetta käydä vessassa, tuli kutsua tarjoilijaa nimeltä ja hän tulisi saattamaan. Mikä sen miehen nimi olikaan? Jyrin vai Jöron? Ja eikö niitä ollut kaksi miestä, ainakin täällä salin puolella?

Ensimmäisen annoksen kohdalla jännitys oli huipussaan. Oliko tässä jotakin outoa, jota en tunnistaisi? Maistoin lohen, pinaatinlehden, sipulin ja tomaatin. Ehkä jotakin tahnaa? Oli vaikea saada ruokaa pysymään haarukassa, kun ei nähnyt poimia sitä. Tarjoilijan sulavuus hämmensi, sillä hän saapui pöytään ja pois äänettömästi.

Pääruokana oli mureaa lihaa, luultavasti porsasta pieninä palasina, kastiketta, juureksia ja jotakin hörsylää. Tunnistamattomia aineksia, kuten heinäsirkan jalkoja tai pirskahtelevia ällötyksiä ei ollut. Aloimme rentoutua.

Pääruoan jälkeen pimeys alkoi kyllästyttää. Opimme nopeasti tuntemaan pienen pöydänkokoisen maailmamme ja viereisissä pöydissä istuvien ruokailijoiden äänet. Taas tuo yksi mies on ääneessä, antaisi nyt naisen puhua välillä. Ja missä “Jöron” viipyy, haluamme lisää viiniä (joka tuotiin jalattomissa pikkuruisissa juomalaseissa, ehkä koska kestävämpää?). Kauankohan tämä vielä kestää?

 

Oikeasti pimeässä näkee tähtiä ja muita outoja valojuovia, jotka ovat aivojen tuotetta. Onnistuin ottamaan kuvan omistani….

Jälkiruoan arvasin jo etukäteen: jotakin suklaista leivonnaista ja vaniljajäätelöä. Lisäksi lautaselta löytyi macaronleivonnainen ja suussa rätisevää “maustetta”, jonka tunnistin välittömästi lapsuuden paukkukarkiksi. Emme tilanneet enää kahvia tai lisää viiniä, sillä meillä oli joo kiire päästä takaisin valoon.

Pimeyden tarkoituksena on kai vahvistaa elämystä, jonka saa muiden aistien kautta. Siitä nimikin Ctaste. Kokemuksena pimeässä syöminen on erikoinen ja avartava, saa tajuamaan kuinka riippuvaisia olemme näkökyvystämme. Lisäarvo, jonka pimeys antaa, on kuitenkin nopeasti kaluttu loppuun. Ainakin oma kokemukseni oli tämä.

Ravintolan ruoka oli yllätyksetöntä, kaikki perusmakuja. Ratkaisun ymmärtää, koska ekakertalainen on aina enemmän tai vähemmän paniikissa pimeydestä, joten ruoan on oltava tavanomaista ja helposti tunnistettavaa. Tämän tajuaa noin puolessa välissä illallista, jolloin tunnelma väkisinkin vähän lässähtää. Tätä ei siis kannata tehdä ruoan takia vaan itse kokemuksen.

Loading Likes...

Write A Comment