Tämä viikko kääntyikin sitten sairastelun puolelle: viime viikkoinen non-flunssani (on kipeä, mutta ei kunnolla) nosti taas päätään ja samalla olen hoitanut yhtä kuumepotilasta. Olin kyllä ajatellut hoitavani opiskelua ja muita kirjoitusjuttuja siinä samalla, mutta nyt vain nauran tylsämielistä nauruani moisille haihatteluille.

Koska non-flunssani kuitenkin vaikuttaa aivotoimintaan hidastavasti, en kykene kirjoittamaan mitään kovin järkevää. Siksi ajattelinkin, että tuotan tällaisen kepeän faktapitoisen tuotoksen omasta elämästäni (siitä nyt vaan on niin helppo ammentaa). Seuraavat kohdat eivät ole missään erityisessä järjestyksessä.

  1. Minulla on fobia nimeltään trypofobia. Toki pelkään myös hämähäkkejä, mutta sehän nyt on vallan rahvaanomainen fobia. Sen sijaan trypofobiasta kärsivä ihminen pelkää tai inhoaa pieniä reikiä, varsinkin jos ne ovat lähellä toisiaan. Itse en varsinaisesti pelkää noita reikiä, mutta koen voimakasta epämukavuutta sellaisia nähdessäni, kutisen joka paikasta, sydämen syke kiihtyy ja hengitys vaikeutuu. Mieleni tekisi tuhota reiät, mieluiten repimällä. Reikien lisäksi halkeamat voivat aiheuttaa saman efektin. Jonkun teorian mukaan ihmiselle on ollut hyödyksi tunnistaa sairauden tai myrkyllisyyden merkit. Reiät orgaanisessa materiaalissa voivat olla tällaisia signaaleja.
  2. Saan mielihyvää joidenkin sanojen toistamiseta. Erityisesti jotkut englanninkielen sanat sopivat tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Tykkään makustella sellaisia sanoja kuin: extra large, creepy crawlers ja Bletchley Park.
  3. Olin koulukiusattu yläasteella. Asuimme viisi vuotta savolaisella pikkupaikkakunnalla ja siirtyessäni yläasteelle jouduin silmätikuksi. Luultavasti se johtui osittain helsinkiläisyydestä ja osittain siksi, että olin fyysisesti hyvin kehittynyt 13-vuotiaana. Varsinkin alussa sain paljon huomiota pojilta. Jossain kohtaa minua alettiin huoritella ja puhumaan pahaa selän takana. Seiskaluokka oli rankkaa aikaa ja muistan ahdistuksen tunteen kouluun menemisestä. Eräänkin kerran löysin talvikenkäni täynnä koiranpaskaa. Vessanseinän kirjoitukset olivat normijuttu. Tilanne rauhoittui seuraavana vuonna, sillä pahimmat kiusaajani olivat olleet ysiluokkalaisia, jotka sitten lähtivät muualle.
  4. Kuukautiseni alkoivat 11-vuotiaana ja olin siitä hurjan ylpeä.
  5. Sain ensisuudelmani 3.9.93. Päivämäärää ei voi unohtaa.
  6. Minulle on ennustettu joskus vuonna 1990 sillä sormustekniikalla (muistatteko!), että tulen saaman kolme poikaa, joista keskimmäinen on hankalin tapaus. No sukupuolet eivät menneet ihan nappiin, mutta lasten lukumäärä ja keskimmäisen luonne kyllä.
  7. Olen ollut joskus vakavasti ihastunut naiseen. Eihän siitä mitään tullut, koska seurustelin toisaalla ja tämä kyseinen nainenkin osoittautui myöhemmin ihan normiheteroksi (vaikka mistä sitä tietää). Se oli kaukorakkautta.
  8. Ensimmäisessä raskaudessani lihoin +25 kg, toisessa +26 kg ja kolmannessa +27 kg. Nämä kaikki olen sitten myös hävittänyt kovalla työllä. En ollenkaan pysty käsittämään, miten joku muka pysyy suositellussa +12 kg. Ne kilot vaan jotenkin hyppäsi sieltä kaupan jäätelöaltaasta lantiolleni. It wasn’t me. 
  9. Pidän miesten lyhythihaisia kauluspaitoja vastenmielisinä.
  10. Olen seurustellut miehen kanssa, joka luuli itseään Jeesukseksi. Se ei sitten toiminut, kun on vaikea olla messiaan kanssa normaalissa parisuhteessa. Hän myös sanoi, että pelkää minun imevän kaiken energian hänestä.

 

Jos joku (nyt vaikka se Jesse) pahoittaa mielensä, niin syytän tätä flunssaa.

Loading Likes...

Write A Comment